Moni lykkää putkiremonttia liian pitkään

Putkiremonttiin ryhdytään useimmiten vasta sitten, kun jätevedet ovat jo lattialla, paljastaa tuore Isännöintiliiton putkiremonttibarometri.
Barometrin mukaan remontteja pohjustetaan aiempaa useammin tutkimuksin, mutta tositoimiin ryhdytään vasta, kun on aivan pakko.
Vuoto tai tukkeuma oli pääasiallinen syy putkiremonttihankkeen käynnistämiseen kolmessa neljästä putkiremonteista. Vain muutamassa prosentissa remonteista vuoto ei ollut lainkaan syynä aloittamiseen.
Vesi- ja viemäriputkistojen kuntotutkimuksia tehtiin barometrin mukaan tänä vuonna viidennes enemmän kuin edellisvuonna. Suunta on Isännöintiliiton mukaan oikea.
”Putkistojen kuntoa kannattaa seurata ja tutkia hyvissä ajoin. Viimeistään, kun talo lähestyy 40 vuoden ikää, kannattaa perusteellisesti tutkituttaa putkistojen kunto”, muistuttaa Isännöintiliiton kehityspäällikkö Heikki Kauranen.
Putkiremonteissa kannattaa satsata suunnitelmallisuuteen ja pitkäjänteisyyteen.

”Kun remontin suunnittelulle varataan riittävästi aikaa, toteutusvaiheessa ei tule yllättäviä lisä- tai muutostöitä. Tällöin pysytään myös paremmin budjetissa. Kun remonttiin ei tarvitse rynnätä, hallitus ja isännöinti voivat myös miettiä erilaisia remontin toteutusmalleja, esimerkiksi ryhmäkorjausta. Lisäksi on tärkeää, että suunnittelijat ja urakoitsijat ehditään kilpailuttaa ja valita rauhassa, Kauranen summaa.

lähde kauppalehti, Tiistai 27.11.2012


AAA logo FI 2015AAA logo 2016 FI